Kyllä vaan, minuakin hävettää joskus. Nykyisin kyllä hyvin erilliset asiat, kuin aiemmin. Kun kaadun liukkaalla, niin edelleen ajattelen ensimmäisenä 2 sekuntia, että kuka näki. Ja sitten perään ajatus, että entäs sitten, vaikka näkikin. Yleensä viereen tule huolestunut ihminen kysymään, ”Sattuiko?” Siis turhaa häpeää kulkee minunkin mukana edelleen.
Voiko häpeästä saada jotain hyvää irti? Pienillä sellaisilla saa hyvät naurut kaveriporukalle. Itse voi sanoa ääneen, ”Nyt kyllä hävettää” ja nauraa mukana. Miten vapauttavaa.
Häpeän taakan kantaminen on todella raskasta kun puhutaan esim. perhesalaisuuksiin kuuluvista häpeän tunteista. Syyllisyys on silloin usein vahvasti mukana. Miten erotat häpeän ja syyllisyyden? Syyllisyys liittyy yleensä johonkin tekoon, josta tulee syyllinen olo. Häpeä on taas niin kokonaisvaltainen tunne, että se pystyy katkaisemaan tunneyhteyden itseensä. Häpeä on iso asia. Sanomme: halusin kuolla häpeästä tai vaipua maan alle.
Tommy Hellsten on kirjoittanut häpeän olevan sitä, että ihminen kokee olevansa huono sen sijaan että ymmärtäisi, että voi huonosti siksi, että häntä kohdellaan huonosti. Tunnistan tämän nykyään hyvin selvästi itsessäni ja pyrin olemaan ottamatta häpeää asioista jotka eivät ole itseni aiheuttamia.
Miten päästää irti häpeästä, joka on tullut väkivallan, insestin, rahavaikeuksien, avioeron, mielenterveysongelmien tai minkä tahansa sinua koskettavan asian myötä? Häpeästä on tehtävä näkyvä. Otettava se silmien eteen ja katseltava mistä se muodostuu, mitä hyvää tai vähemmän hyvää se on saanut minun elämässäni aikaiseksi. Ja sen jälkeen pyritään luopumaan siitä.
En enää häpeä olla minä, vaikka minulle on tapahtunut häpeällisiä asioita. Olen myös itse tehnyt asioita joita häpeän, kyllä vain. Tänä päivänä ne on käsitelty niin pitkälle kuin mahdollista. En todellakaan halua enää kantaa sitä taakkaa tässä elämässä. Energiaa riittää nyt moneen muuhun asiaan, jotka tuottavat minulle onnea, tasapainoa ja uuden oppimista.
Aurinkopeili 